Olen Siv, nykyisin helsinkiläistynyt ilmastohuolestunut lumilautailija. Rakastan lumilautailua, ja se onkin tuonut elämääni paljon erilaista sisältöä ja tekemistä vuosien varrella. Olen nähnyt vuosien mittaan hyvin erilaisia talvia, ja etenkin jäätiköillä sulamisen on nähnyt konkreettisesti. POW on minulle luonnollinen väylä toimia, ja sen kautta saamani yhteisöllisyys lieventää omaa ilmastoahdistustani hieman.

Olen ollut yli puolet elämästäni kasvissyöjä, nyt useita vuosia täysin vegaani. Ennen kaikkea olen vegaani eläinten kaltoinkohtelun vuoksi, mutta se on myös ilmaston kannalta valtavan tärkeää. Ajan mäkeen biokaasuautolla ja pyrin saamaan sen aina täyteen kavereita. Kotini pyörii ekosähköllä. Pyrin välttämään kaiken uuden ostamista. Asioiden metsästämisestä käytettynä onkin tullut hauskaa viihdettä: riemu on valtava, kun tarvittavat tavarat löytyvät aina jotakin kautta! Olen luopunut vaatesponsoreistan, sillä en koe tarpeelliseksi laskea joka vuosi uusilla vaatteilla. Sen  sijaan panostan kestävyyteen ja kierrätysmateriaaleihin. Lautasponsorini Niche Snowboards on markkinoiden ekologisin lautamerkki.