!-- Google Tag Manager -->

Onko urheilijan ilmastoaktivismi tekopyhää?

POW-lähettiläs Miikka Hast liikkuu vuorilla nykyisin mieluiten lihasvoimin. Kuva: Harri Tarvainen

POW ja sen viestinnän ytimessä olevat urheilijalähettiläät ovat saaneet kritiikkiä tekopyhyydestä. Urheilijoiden hiilijalanjälki voi olla jopa moninkertainen talvilajien harrastelijaan verrattuna.

Kritiikkiä tulee etenkin matkustamisesta. Se on toki ihan aiheellistakin; kilpailevan talviurheilijan henkilökohtaiset päästöt ylittävät keskivertosuomalaisen hiilipäästöt jo ennen kisakauden alkua jäätikköleirille lennellessä.

Jatkuva lentäminen ja matkustaminen ovat urheilijoille ilmaston näkökulmasta ongelma. Onko siis oikein kehottaa muita vähentämään päästöjään, jos ei itse pääse lähellekään kestävää tasoa?

Yhä useampi urheilija on alkanut tuomaan arvojaan esille. He ovat huomanneet omaavan myös äänen, eivätkä vain pelkkiä suorituksia. On kannanottoja seksuaalivähemmistöjen, ihmisoikeuksien, ympäristön ja ilmaston puolesta sekä rasismia vastaan. Huippu-urheilijoiden ääni painaa, sillä kannanotot päätyvät usein lehtien palstoille, urheilu-uutisiin ja jopa kansainväliseksi keskustelun aiheeksi. Hyviä esimerkkejä tästä ovat jenkkien NFL-polvistumiset ja viimeisimpänä jalkapalloilija Riku Riskin jättäytyminen pois Qatarin maajoukkueleiriltä eettisiin syihin vedoten.

Minä en seuraa jalkapalloa, enkä tiennyt kuka Riku Riski on tai, että maajoukkueen täytyy lentää Qatariin aavikolle asti harjoittelemaan vierastyöläisten selkänahasta rakennetuille nurmille. Mutta Rikun kannanoton jälkeen tiedän. Hänellä on ammattiurheilijana paljon itseään suurempi ääni samoin kuin ympäristön puolestapuhujilla Enni Rukajärvellä tai Martti Jylhällä.

Huippu-urheilun suosio on valtava ja urheilijat ovat seurattuja esikuvia ja idoleita monille lapsista aikuisiin. Heidän esimerkillään on merkitystä. POW toteutti Lahden MM-hiihtojen 2017 yhteydessä kyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää urheilijoiden viestin vaikuttavuutta. Tuloksena oli se, että kun katsoja kuuli esikuvaltaan ilmastoviestin, hän ryhtyi todennäköisemmin myös itse tekoihin. Tulos tuki muita vastaavia tutkimuksia.

Urheilijat voivat halutessaan toimia suunnannäyttäjinä ja yhtenä muutoksen veturina. Heillä on voima vaikuttaa suuriin joukkoihin ja tavoittaa täysin uutta yleisöä, jota ”perinteiset” aktivistit eivät ehkä koskaan onnistuisi koskettamaan. Massat on saatava mukaan, että muutoksen pyörä saadaan toden teolla pyörimään.

Ilmastoaktivisteina urheilijoilla on lopulta vähän valtaa kuinka paljon he joutuvat kilpailujen ja ammattinsa eteen matkustamaan. Jos haluaa kilpailla huipulla ja urheilla ammatikseen, on matkustettava ihmisten nähtäville ja kilpailemaan muiden maailman parhaiden kanssa. Fanit haluavat nähdä parhaat kilpailemassa ja suuret yleisöt ruokkivat urheilun koneistoa, joka on ilmaston kannalta iso osa ongelmaa.

Urheilulla on paljon parannettavaa ja oma pesä putsattavana, ei vain ilmastoasioissa vaan monella muullakin saralla. Rakenteiden on muututtava aivan kuten muuallakin yhteiskunnassa. Mutta muutos tuskin lähtee liikkeelle valtaa pitäviltä. Siihen tarvitaan rohkeita yksilöitä. On ihailtavaa, että menestyvät urheilijat nousevat nyrkki pystyssä ylös omassa yhteisössään ja näyttävät samalla myös muulle maailmalle mielipiteensä. He panevat samalla myös oman uransa peliin.

Onko siis tekopyhää pitää omista meteliä omista arvoistaan? Minusta on paljon suurempi synti olla käyttämättä ääntään ja tilaisuuttaan, joka ei enää urheilu-uran jälkeen välttämättä toistu, vain siksi, ettei pysty vielä lopettamaan esimerkiksi lentämistä. Tällä logiikalla harva ihminen olisi oikeutettu sanomaan aiheesta mitään. Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu vaatii tekoja monella elämän alueella ja muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä. Kannustava esimerkki auttaa. Hiljaisuus sen sijaan on nykyisen tilanteen hyväksymistä ja luovuttamista.

Kirjoittaja Miikka Hast on vapaalaskija, POW-lähettiläs ja yksi POW Finlandin perustajajäsenistä.