!-- Google Tag Manager -->

POWin polku osa 2 – Ole äänessä

POW kysyi Ski/Board-expoilla 2016 messuvierailta, miksi he haluavat pelastaa talvet. Kirjoitusseinä täyttyi sadoista vastauksista.

Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus. Näin lausui Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen keskeisimpiin hahmoihin kuulunut Martin Luther King Jr. Vaikka King puhui afroamerikkalaisten kansalaisoikeusliikkeestä, pätee sanonta minusta oikein hyvin myös ilmastoaktivismiin.

Aivan liian moni meistä on hiljaa, kun ottaa huomioon minkälaisen uhkan ilmastonmuutos aiheuttaa ihmiskunnalla. Pahimmissa skenaarioissa ainoastaan talvet eivät ole vaarassa, vaan uhkana on koko sivilisaatiomme romahtaminen. Tuskin kukaan haluaa lapsilleen ja tuleville sukupolville sellaista tulevaisuutta.

Miksi emme siis pidä asiasta enemmän meteliä?

Kirjoitin kesällä Facebookiin ihmisistä, jotka syystä tai toisesta eivät vielä ota ilmastonmuutosta vakavasti. Kutsuin heitä hieman ivallisesti ”ilmastotolkun ihmisiksi”. Pistin kaverin kehotuksesta päivityksen julkiseksi, ja se keräsi muutamassa päivässä yli 350 jakoa.

Kuvailin ilmastotolkun ihmisiä muun muassa näin:

”Ilmastotolkun ihminen elää tyytyväisenä kognitiivisessa dissonanssissaan. Kyllä, ilmastonmuutos on totta, mutta se ei juurikaan johda muutoksiin ilmastotolkun ihmisen käytöksessä tai elämäntavoissa. He kyllä tiedostavat ilmastonmuutoksen, mutta eihän se meidän suomalaisten elämään vaikuta. Emme me suomalaiset voi pysäyttää ilmastonmuutosta. Parasta siis olla yrittämättä.”

En väitä, että nämä ilmastonmuutokseen välinpitämättömästi suhtautuvat ihmiset olisivat pahoja. Joukossa on varmasti paljon hyviä ihmisiä, jotka eivät ole joko vielä tajunneet ilmastonmuutoksen aiheuttaman haasteen mittavuutta tai he eivät tiedä mikä olisi juuri heille sopiva tapa toimia ilmastonmuutosta vastaan.

Vaikka kirjoitukseni sai suurta suosiota sosiaalisessa mediassa, en usko ihmisten syyllistämisen johtavan hyviin tuloksiin. Välillä turhautumista on pakko päästä purkamaan, ja tällä kertaa avautumiseni osui näköjään monille maaliin. Saiko kirjoitukseni yhtään niin sanottua ilmastotolkun ihmistä miettimään uudestaan valintojaan? En usko.

Hymy oli herkässä Pyhän ilmastomarssilla vappuna 2017.

Syyllistämistä paljon toimivampi keino saada ihmiset toimimaan ilmastonmuutosta vastaan on kannustaminen ja positiivisten esimerkkien antaminen. Jos haluamme saada aikaan tarvittavia isoja rakenteellisia uudistuksia, jotka johtavat vähähiiliseen yhteiskuntaan, tarvitsemme kaikkien tukea. Siksi on tärkeä, että me ilmastoherätyksen jo kokeneet olemme äänessä ja tuemme muita.

Emme me vaadi kuuta taivaalta. Kyse ei ole radikaaleista muutoksista tai täysin uudenlaisista elämäntavoista, vaan pienistä askeleista jotka edistävät muutosta kohti ilmastoystävällistä yhteiskuntaa. Toiset ottavat vasta ensiaskeleita tällä polulla, toiset ovat jo pidemmällä. Tärkeintä on suunta, jota kohti menemme.

Ilmastonmuutos on suurin ihmiskuntaa koskaan koetellut haaste. Siksi meidän kaikkien on käytettävä valtaamme kansalaisina ja toimittava päästöjen vähentämiseksi. Juuri siksi meidän ei tule tyytyä vain omien valintojemme miettimiseen, vaan kannustaa myös muita liittymään mukaan talkoisiin.

Ilmastonmuutos ei ratkea yksilöiden valintojen kautta, vaan siihen tarvitaan koko yhteiskunnan läpäisevää muutosta. Sen takia tärkeintä on, että yhdistämme voimamme muiden ilmastosta huolestuneiden ihmisten kanssa ja löydämme meille sopivimmat vaikuttamiskanavat tämän muutoksen edistämiseksi.

Lähdin tuomaan POW-liikettä Suomeen muutama vuosi sitten. Koin, etteivät suuret massat olleet Suomessa vielä aktivoituneet vaatimaan muutosta ja olen nähnyt järjestökampanjoitsijana ja ilmastovaikuttajana työskennellessäni miten ilmastojärjestöt tavoittavat ennen kaikkea jo asiaan vihkiytyneet ja uskovat.

Lumen katoaminen tekee ilmastonmuutoksesta hyvin konkreettisen. Toivon, että se herättää meidät suomalaiset ymmärtämään, että asialle on tehtävä jotakin. Toivon, että lumi voi olla se tekijä, joka tuo tuhansia, ellei satojatuhansia suomalaisia yhteen toimimaan ilmastonmuutosta vastaan.

Näyttämällä esimerkkiä ja olemalla edelläkävijöitä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, meillä talviurheilijoilla on valtavasti potentiaalia saada aikaan isoja muutoksia myös oman yhteisömme ulkopuolella.

Emme saa antaa periksi. Pidetään vielä enemmän ääntä. Vaikka kaikki eivät sitä haluaisi kuulla, on tärkeää, että puhumme ilmastonmuutoksesta ystävillemme, perheellemme ja työkavereillemme. Ilman ilmastoaktivisteja ei ole ilmastoaktivismia.

Kirjoittaja Niklas Kaskeala on Protect Our Winters Finland ry:n puheenjohtaja ja perustajajäsen.

 

 

 

 

 

 

Kirjoitus on osa blogisarjaa, jossa esitellään POWin polkua talvien pelastamiseen: